Pitkästä aikaa

Hei,

siitä on kulunut aikaa kun viimeksi olen kirjoittanut. Se johtuu täysin siitä, että sain perheenlisäystä. Ennen synnytystä ja sen jälkeen ajankäyttö on ollut todella hektistä eikä aivoilla ole ollut oikeastaan koskaan viime aikoina tilaa ajatella tai tehdä mitään luovaa.

NYT SIIHEN TULEE MUUTOS.

TSEKKAA UUSI BLOGINI TAI ITKE JA TSEKKAA!

Kuinka meditoida

okokasfko nvainnv knkfanskfn kaakkaka piipaa luiiba loobo kenkä pyörii niin ja sitten tuli traktori. Mutta monet asiat ovatkin niin, että sitten kuitenkin juupas. Eipäs, olekkaan koska sormet näpyttävät liiba laabaa. Koska mutta eihän kuitenkaan. Jaa, että sellainen meditaatio, mutta ei se olekkaan vai onkos sittenkin, mutta mutta. Mutta mutta. Mutta mutta. Juuhan jiihan. Jaa. Brum brum, Drum drum, Bum bum. Bum bum ja tuk tuk. Huu haa hei. Hii hai hoo. Istu, nouse, kävele, taistele, paistele, rapistele, pistele, histele, kistele, mistele. Mutta eipä sittenkään, vai onkos sittenkään missäs olikaan. Voidaan kyllä sanoa, että kosminen säteily muuttaa ihmistä hänen tinahattunsa mukaisesti, mutta siitä ei ole vielä täyttä selvyyttä kuinka tämä tapahtuu, jokainen voi sitä itse kokeilla omassa elämässään. Reptiliaanit myös miettivät kaiken näköisiä härpäkkeitä, mutta selkä suorassa onkin mutkalla. Rutkalla porukalla.

Etkö voi elää maailmassa, jossa on alkoholia ja päihteitä: Tulta ja tappuraa

Viimeinen osa sarjassani "Etkö voi elää maailmassa, jossa on alkoholia ja päihteitä" on valmis. Toivottavasti ette ole nauttineet suoltamastani sonnastani, koska se tarkottaisi sitä, että lukumakunystyränne eivät ole mitkään maailman parhaat. Ilman pidempiä jaaritteluita.

Kaikki päihteet tulisi laillistaa. Aivan jokainen. Kannabiksesta heroiiniin, meskaliinista kärpässieniin. Kaikki.

Päihteiden kriminalisointi on johtanut sietämättömään tilanteeseen, jossa ironisesti organisoitu rikollisuus hyötyy eniten ”Huumeiden vastaisesta sodasta”. Köyhät ja viattomat taas kärsivät eniten siitä. Järjestäytynyt rikollisuus rahoittaa huumebisneksellään ihmis- ja asekauppaa sekä murhia ja murtoja. Ja se on täysin mahdollista sen takia, koska kukaan ei kontrolloi päihteitä eikä niiden levikkiä - paitsi he. Monissa euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa laittomien päihteiden osto on suunnilleen yhtä helppoa kuin keskikaljan ostaminen, ellei jopa helpompaa, koska ikäkontrollia ei ole huumeiden kohdalla. Toisin kuin alkoholin kanssa. Ainoana kontrollikeinona on rangaistus ja se taas ei tee muuta kuin pahenna hupikäyttäjän- tai addiktin elämää entisestään. Tästä hyvänä esimerkkinä on aikaisemmin mainittu Pohjois-Amerikka, jossa lukuisat ihmiset istuvat kakkua niinkin mietojen päihteiden takia kuin kannabiksen ja taikasienten. Sen lisäksi lusiminen kestää pitkään. Siellä kakut eivät ole mitään lyhyitä nakkeja, minkä takia moni laitostuu koko elämän kattavaan rikoskierteeseen.

Dekriminalisaatiosta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä ei ole ollut muita kuin hyviä kokemuksia, jos ei oteta mukaan eräiden hullujen (esim. Irti Huumeista ry.) mielipiteitä huomioon. He ovat hulluja siksi, koska eivät osaa tarkastella asioita statistiikan pohjalta. He ovat liian tyhmiä ja itsepäisiä muuttakseen mielipiteitänsä rakentavaan suuntan. Tai sitten liian ylpeitä. Onhan se aika rankka pala myöntää olleensa väärässä.

Neulojen jakaminen ja niiden rajoittamaton myynti apteekeissa on vähentänyt HIV- ja hepatiittitartuntojen määrää merkittävästi jo pelkästään Suomessa. En voi edes kuvitella kuinka paha tilanne olisi, jos tämä ei olisi mahdollista. Ikävä kyllä joidenkin konservatiivisten umpimielisten idioottien takia, käytäntö tulisi lopettaa. Ehkä he eivät pysty ymmärtämään addiktion helvetillistä luonnetta ja sitä, että narkomaanit ovat myös ihmisiä, vaikkakin epätoivoisia sellaisia. Kun vierotusoireet ovat niin pahat, että niihin saattaa kuolla, silloin mikä tahansa naula kelpaa käytettäväksi. Jopa kellertävän kaverin piikki.

Portugalissa tapahtunut laittomien päihteiden dekriminalisointi, toisin kuin aikaisemmin mainitut kireä anuksiset ääliöt ovat povanneet, on tuonut hyviä tuloksia. Addiktit ovat hakeutuneet hoitoon, koska heillä ei ole mitään pelkoa jälkiseuraamuksista hoitoon hakeutumisessa. Poliisi on pystynyt paremmin keskittämään resursseja todellisten rikollisten jahtaamiseen – organisoidun rikollisuuden. Ja narkomaanien ei tarvitse pelätä, että heitä kohdeltaisiin kuin toisen luokan kansalaisia.

Mielikuvitus on mahtava työkalu mielen avaamiseen. Kuvittele mielessäsi tilanne. Olet ollut mökillä viikon ja palaat kotiisi. Istut rauhassa himassasi ja avaat keskikaljan keissistä, josta et ottanut yhtään kaljaa lomalla ollessasi. Ihana sihahdus paukahtaa ilmoille tölkistä. Näet herkullisen kuohun nousevan ja nostat kaljan huulillesi. Annat virkistävän maun huuhtoa sisintäsi, kunnes kuulet yllättäen kovan ovenkoputuksen. Menet puoliunisena avaamaan oven. Katsot ylöspäin: ”Poliisista päivää. Meillä on etsintälupa. Naapuri haistoi outoja hajuja ja kuuli jännän äänen, kun oli menossa kotiin.” Katsot poliisin olan yli ja näet vanhan mummon, kaikkien vihaamaan piha-agentin, virnuilevan pirullisesti tuoreet pompulat päässä. Mummon uusi neon pinkiksi värjätty siilitukka on kuin irvokas geishakuula kakun päällä. Mummo hiipii takaisin asuntoonsa käkättäen. Poliisi tulee sisään ja heillä on mukana uusin huumesika, joka syö puolikkaan lihapiirakkasi olohuoneesi lattialta samalla kun se rynnistää sinne. ”Hän on Pekka. Hän tykkää lihapiirakoista. Me palkitsemme hänet yleensä niillä, mutta tänään meidän ei tarvitse tehdä sitä.” ”Eh heh eh”, toteaa jämäkästi toinen huumepoliiseista.

Ajattelet hiljaa mielessäsi: ”Mitäs vittua? Noh, ainakin mulla on bisse yhä kädessä” Otat pitkän hörpyn ja röyhtäiset.

Linnut lopettavat laulamisen, vaikka on ihana heinäkuinen keskipäivä. Sika pysähtyy paikalleen. Se on kuin patsas. Samalla sika pieraisee. Et ole varma onko haju lihapiirakkainen. Poliisien päät kääntyvät 90 astetta. Katsot jälleen ylöspäin. ”MAAHAN, VITUN KUSIPÄÄ!” Et tajua mitä tapahtuu, otat toisen hörpyn, joten toinen konstaapeleistä toteaa ”Eh heh he” ja lyö sinua polvitaipeeseen pampulla. Et ole vieläkään maassa, joten hän ihmettelee: ”Heh?”. Tunnet tylpän kivun päälaellasi. Haistat veren. Näkökenttääsi alkaa tulvia sumua ja äänet pakenevat kokoajan kauemmaksi.

Heräät tutkintavankeudesta. Tuntien päästä kuulet kolahduksen sellin ovessa ja tutun äänen, joka näyttää tulleen lopputulokseen: ”Heh.”

Nykyinen huumelaki on aivan yhtä järjetön kuin ylläoleva tilanne. Monia rangaistaan siitä mitä he tekevät yksityiselämällään ja joka ei vaikuta kenenkään muuhun kuin heihin itseensä. Yhteiskunnan resurssit voitaisiin ohjata johonkin järkevämpään kuin ihmisten pamputtamiseen, kuten vaikkapa koulutukseen ja hyväsydämisyyden levittämiseen. Jälkimmäisen puutteen takia kärsimme päihdeongelmista. Päihteisiin on helpompi paeta kuin kokea sen mitä tuntee sisällään. Sen että on hauras ja haavoittuvainen, kun avautuu maailmalle. Sen, että on vihdoinkin todellinen.

Etkö voi elää maailmassa, jossa on alkoholia ja päihteitä? Episodi 2

Maapallo jatkaa pyörimistään kiertoradalla auringon ympäri. Meidän teoilla ei ole kovinkaan suurta vaikutusta luonnonlakeihin. Juopot jatkavat ryyppäämistään, kunto-addiktit ylikuntoiluaan, savupäät polttamistaan ja joogit joogamistaan. Oma avuttomuuden myöntäminen on nöyryyttävää. Meillä ei ole valtaa muihin, pystymme vaikuttamaan vain omaan mieleemme.

Shantideva totesi: "Muiden vihan kontrollointi on sama kuin yrittäisi päällystää kaikki tiet pehmeillä matoilla. Oman mielen kesyttäminen on sama kuin pistäisi sandaalit jalkaan." Sama pätee myös muiden mielenhäiriöiden kohdalla. Viha ei välttämättä ole mielenhäiriö siinä merkityksessä kuin tavallisesti ymmärrämme sen. Aggressio kuitenkin on häiriö, koska se ei ole mielemme luonnollinen tila. Sen lisäksi, viha muuttaa meidän ulkoisen olemuksemmekin erittäin epämielyttäväksi. Jokainen tietää, kuinka vastenmieliseksi vihainen ihminen muuttuu. Haluaisit vain pysyä mahdollisimman kaukana hänestä, mutta tiedät ettei se ole mahdollista. Hänen aggressionsa muistuttaa sinua kaiken aikaa tästä hetkestä ja vetää sinut väkisin siihen, joten mieluummin etsisit itsellesi jotain muuta tekemistä. Tai pakotien. Se ei kuitenkaan ole mahdollista kuin joskus. Ennemmin tai myöhemmin joudumme tilanteeseen, jossa emme voi päästä pakoon toisen aggressiota ja joudumme keksimään keinon käsitellä se. Joudumme vetämään henkiset sandaalit jalkaan ja kävelemään orjantappuroiden päältä.

Päihdeongelmat ovat samantapaisia ongelmia. Emme halua myöntää itsellemme, että ongelma on tässä ja nyt - ympärillämme. Sen sijaan elätämme toivoa utopiasta, paremmasta huomisesta, jossa ei ole lainkaan päihteitä, mikä ei tule koskaan tapahtumaan. Ihmiset tulevat käyttämään päihteitä. Maailmassa tulee olemaan kärsimystä. Ihmiset tulevat vahingoittamaan toisiaan aggression voimin. Vastaus ei voi olla vihan lisääminen maailmaan ja päihdeongelmaisten kohteleminen toisen luokan kansalaisina. Heillä on täysin samat mahdollisuudet kokea ja ilmentää perustuvanlaatuista hyvyttää, joka on meissä jokaisessa valmiina. Eikä pelkästään tulevaisuudessa, vaan tässä ja nyt. Tässä hetkessä.


Laskevan auringon maa on kuitenkin liian houkutteleva, koska siellä on tarpeeksi pimeää. Me emme näe omia kasvojamme siellä. Se on helpottavaa, mutta samalla erittäin surkuhupaisaa. Välillä jokin kertoo meille, tai ehkä sytkäristämme lähtevä välähdys näyttää hetkeksi, että kasvoissamme on paskakikkareita. Sen sijaan, että menisimme sinne missä on kirkasta, jäämme pimeään, koska se on helpottavaa. Meidän ei tarvitse nähdä vaivaa pestä kasvojamme. Ja tilanne on jatkunut niin pitkään, että pelkäämme menettävämme jonkin tärkeän osan itsestämme paskaklimppien myötä. Paska ei kuitenkaan ole osa meitä. Se on jotain minkä voimme pyyhkiä pois, samalla tavalla kuin teemme joka päivä vessanpöntöllä.

Näköjään punainen lanka katosi jossain vaiheessa kokonaan.

Päihteiden käyttö on jokaisen oma päätös ja vapaus, kuten myös niiden käyttämättä jättäminen. Loppupeleissä se on jokaisen omissa käsissä, mitä hän haluaa tehdä elämällään. Ja se mitä hän tekee tai on tehnyt, ei vähennä eikä lisää hänen perustuvanlaatuista hyvyttään ja ihmisarvoa.

Etkö voi elää maailmassa, jossa on alkoholia ja päihteitä?

Erillaisten elämänkatsomusten, ja eri ihmisten elämäntilanteiden, kunnioittaminen tuntuu olevan vaikeaa eräille. Etenkin absoluteisteille. Nollatoleransseja tuntuu vaivaavan perustavanlaatuinen pyhyyskompleksi. Alkoholia ei niinkään vältetä sen takia, että se olisi haitallista. Sitä vältetään oman paremmuuden pönkittämiseksi muiden edessä. Juhlissa voi sanoa omahyväinen virne kasvoilla ”Ei kiitos” boolille ja katsoa alaspäin viidennen luokan kansalaista, joka vetää päänsä täyteen, koska hän ei oikeastaan tiedä parempaakaan tapaa käsitellä duunissa saamaansa paskaa. Koska tämä ali-ihminen menee sekaisin maasta ja on todellinen itselleen, hän luultavasti myös haistattaa pitkät vitut snobimaiselle absolutistille. Kummatkin jatkavat tavallaan eteenpäin, paitsi että toiselle jäi varmaankin loppuelämäksi jeesustelijasta huono kuva mieleensä. Yhteenotossa ei ollut mitään hauskaa.

Eläimellisyys näkyy pitkälti siinä, että maailmasta katoaa huumorintaju. Mukavassa hiprakassa rivouksia laukova myöhäisteini ei olekkaan enään viihdyttävä juhlien narri. Jumalan houkka. Hänestä muodostuu itse saatana absolutistelle, koska hänen koko olemassaolonsa puhuu hänen jeesustelua vastaan. Hän tekee sitä mitä kalkkismaiset kuivanaamat eivät osaa – hänellä on hauskaa. Ja mikä pahinta, hän nauttii siitä.

Vegaanius ja AA-kerho ovat itsensä syöviä kultteja, joissa kenelläkään ei ole hauskaa. Millekkään ei naureta ja jos joku sanoo ääneen ettei keisarilla ole ollut iloisia päiviä sitten lapsuuden, voi heittää hyvästit tovereilleen. Petturuuden tuomiona on sosiaalisen elämän kuolema. Paitsi tietenkin, jos kääntyy takaisin uskoon. Vegaanius on hieno aate, mutta hyvin usein siitä muodostuu yksi ase lisää egon melkeinpä loputtomaan arseenaalin, joiden avulla voidaan oikeuttaa mikä tahansa vihan purkaus ketä tahansa kohtaan. Isminä he ovat samanlaisia kuin rauhan puolesta marssijat, jotka aggressiivisesti huutavat sanomaansa barrikadeilla. Sillä ei ole väliä, haluaako kukaan kuulla heidän sanomaansa tai ei, ja onko siitä mitään hyötyä. Tilannetta voisi verrata siihen, että yritetään saada ihmisten lyömistä kuriin potkimalla hakkaajia polviin. Kyseessä on vain yksi aggressio lisää muiden joukossa.

Bensaa valuu lisää liekkeihin.

Ratkaisu on ehkäpä joidenkin mielestä pelkurimainen: todellinen rauha ja -muutos lähtee lähimmästä mahdollisesta kohteesta – omasta mielestä. Ellei se ole kesytetty, muiden kanssa kommunikoinnissa ei myöskään ole mitään toivoa. Kommunikointimme on usein väärinkäsitysten täyttämään keskustelua, mutta ei ole mitään tarvetta tehdä siitä väärinkäsitysten täyttämää riitelyä. Sama mielestäni pätee päihdekriitikoiden ja muiden hullujen kohdalla. Koska heillä ei ole kontrollia omaan aggressioonsa, he pyrkivät löytämään kontrollin itsensä ulkopuolelta. Tässä tapauksessa kaukaisimmasta mahdollisesta kohteesta, jotka ovat päihteiden väärinkäyttäjät. Vihan ominaispiirteenä tuntuu olevan kyvyttömyys sanoa ”kyllä”, kun siihen on todellista tarvetta. Tämä tuntuu leimaavan esimerkiksi kannabiskeskusteluita. Monet lääkinnälliset hyödyt jäävät tulevaisuuten uusien sukupolvien hyödynnettäväksi. Pelkästään sen takia, koska tyhmimmät, kuten minä, ovat yleensä niitä kovaäänisimpiä. Siten lisäämässä uusia riitoja.

Kylmä Sade

Sateen aikana on helpompaa ajatella kirkkaasti. Ehkä se johtuu siitä, että aikaa tulee käytettyä eri tavalla. Täällä, entisessä trailerissa, N’lakpa reservaatin lähistöllä vuoren kupeessa ei ole oikein montaa virikettä joiden parissa voisi tuhlata aikaansa.Ei ole televisiota ja jos haluaa nettiyhteyden, pitää kävellä vuoren rinnettä ylöspäin noin puolituntia. Ja se on aika raskasta 1km korkeudessa, ainakin minun kaltaiselle porsaalle.

Aamumeditaation jälkeen pilven läpi käveleminen tuntui ihmeellisen aavemaiselta. Kaksi koiraa pomppi sivuilla, kun kävelimme entisen merijalkaväen sotilaan, Joshin, kanssa mutaista tietä pitkin ylöspäin Kunnioitetun Kenton mökille. Kento tosin ei ole ollut paikalla neljään kuukauteen. Ainoat äänet ovat askeleet, koirien mekastus ja lintujen laulu. Tuuli on erittäin hiljainen.

Netin käytön vähentäminen, ja etenkin turhien keskusteluiden, avaa uniset silmät nopeasti totuudelle: käytämme paljon aikaa pelkästään oman olemassaolon todistamiseen muille. Omat mieltymykset, oma musiikkimaku, omat ystävät – onko niitä paljon tai vähän. Lista jatkuu tähtiin asti ja niiden taakse. Sen sijaan, että kysyisimme ”mikä on mieltyksemme?”, kysymmekö koskaan ”onko minulla ylipäätänsä mitään mieltymystä?”. Monet, kuten minä, viettävät elämäänsä pähkäillen ”mikä on elämän tarkoitus?”, mutta kysymmekö koskaan, että ”mitä elämämme on?” - onko olemassa mitään muuta elämää kuin se kaksi tuntia vapaa-aikaa, jonka käytämme esim. Facebookiin?

Facebook on enemmän tai vähemmän paikka, jossa voimme runkata henkistä minäämme todistamalla muille mitä ikinä olemmekin. Minä ainakin teen sitä jatkuvasti. Milloin se on henkistä paremmuutta, milloin fyysistä, kuten ankkanaamojen vääntelyä. Haluamme ikuistaa olemassaolomme internetiin, koska se on tällä hetkellä helpoin ja nopein paikka tehdä se. Karu totuus on kuitenkin se, että kukaan ei muista meitä sadan vuoden päästä ja 90 prosenttia kavereistamme ei todellakaan kiinnostaa suurin osa asioista joita teemme, tai jaamme internetissä. Etenkin jos kyse on omista huolistamme. 

Tämä on erittäin helppo todistaa. Katso itseäsi, kuinka paljon sinua kiinnostaa muiden huolet?

Emme ole ulkopuolisia

Maailman monet ongelmat johtuvat siitä, että pidämme itseämme ulkopuolisina sille mitä ulkopuolella tapahtuu. Emme koe olevamme osa ympäristöä tai luontoa. Pahimmassa tapauksessa ajattelemme olevamme vastuussa siitä mitä maailmassa tapahtuu. Tottakai, olemme jossain määrin vastuussa siitä mitä tapahtuu, mutta tässä on kyse eräänlaisesta takaraivoa kalvavasta paranoiasta, joka ei jätä rauhaan. Sellainen, joka estää ostamasta Espanjassa kasvatettuja tomaatteja ja pakottaa neuroottisesti tarkastamaan jokaisen tuotepakkauksen selosteen, vaikka olet tehnyt sen jo kaksikymmentä kertaa aikaisemmin, ja todennäköisesti vielä samassa kaupassa. Paranoiaa voisi kuvailla virkainnokkaaksi televisiolupatarkastajaksi, joka käy aina kerran viikossa ovesi takana. Jostain syystä tiedät kuka on oven takana, mutta silti et pääse eroon ajatuksesta ”entä jos siellä on joku toinen?”.

Luonto kaikkine eri maanosineen on vaikuttava kokonaisuus. Erittäin vaikuttava. Niin vaikuttava ettei se ole yhtään vaikuttunut minun tai sinun toimistasi. Tuntuu jopa siltä, että luontoa, tai tarkennettuna maata, ei pahemmin kiinnosta tippaakaan  yksikään niistä asioista joita yritämme tehdä sen hyväksi tai pään menoksi. Se vain on.  Maa on itsepintaisen välinpitämätön kaikkeen siihen kohdistuvista teoista ja tekemättömyydestä. Maa ei välitä, vaikka kuset sen päälle, koska se ei ole vaikuttunut kusestasi. Eritteesi, joka katoaa erittäin nopeasti, on vain yksi asia lisää sen pinnalla. Paskan kohtalo on sama. Tämä ei silti tarkoita, vaikka maa ei liikahda paikaltakaan, että kokemus näistä tapahtumista olisi erillinen tai kyseessä olisi vihaan pohjautuva välinpitämättömyys. Se on jotain syvempää. Paska toimii lannoitteena kasveille ja ne saavat siitä lisää voimaa. Kasvit eivät pakota itseään – ne vain ovat läsnä ja avoimina mahdollisuuksille.

Välinpitämättömyys johtuu pitkälti siitä ettei maalla ole kiire minnekkään. Ja myös siitä ettei meillä, kuten ei monilla muillakaan eläimillä, todellisuudessa ole valtaa, vaikka haluaisimme pitääkin itseämme ylimielisesti maapallon herroina ja rouvina. Luonto on onnistunut jo monta kertaa tuhoamaan kokonaisia lajeja, ilman minkäänlaisia ponnistuksia. Asiat ovat vain tapahtuneet ja eliöt ovat joutuneet kestämään seuraukset. Dinosaurukset kuolivat planeetan omassa ajallisessa mittakaavassa nopeammin kuin silmänräpäyksessä. Monet muut ovat kokeneet saman kohtaloon.

Dharman kolmas sinetti: ”Mikään ole itsenäisesti olemassa”. Meidän on helppo ymmärtää tämän sateen kohdalla, kuinka pilvet muodustavat ja niin edelleen. Jokainen meistä on oppinut tämän biologian tunnilla. Unohdamme että tämä pitää meidän kaikkien kohdalla paikkansa. Kehomme, kuten kaikki muukin, ilmestyy yhtä taianomaisesti kuin elokuva valkokankaalla. Kun olosuhteet ja ympäristö on oikea - asiat tapahtuvat. Elokuva ei ole erillinen projektorista eikä valkokankaasta. Me emme ole erillisiä luonnosta emmekä taivaasta.